Palvelemme tänään 21.5.2012 klo 09-20
Siitepölyallergia
Siitepölylle allergisten oireet alkavat tavallisesti maalis-huhtikuussa ja päättyvät siitepölykauden loppuessa elo-syyskuussa. Oireita aiheuttavat muun muassa koivun, lepän ja heinien kukinta. Siitepölyallergian tyypillisin oire on vetistävä nuha, johon liittyvät nenän vuotaminen, kutina ja tukkoisuus. Tavalliseen flunssanuhaan verrattuna nenästä valuva vuoto on kirkasta ja vesimäistä. Muita allergiaan viittaavia oireita ovat aivastelu sekä silmien kutina ja punoitus. Siitepölyallergiassa oireilu on usein jaksoittaista ja vaihtelee usein myös sääolosuhteiden vaikutuksesta.
Allergiaoireita voi vähentää tai estää apteekista saatavien itsehoitolääkkeiden avulla. Siitepölyn aiheuttamien lievien tai kohtalaisten allergiaoireiden hoitoon voidaan käyttää tabletteja, silmätippoja tai nenäsuihkeita. Lääkitys määräytyy kuitenkin oireiden voimakkuuden perusteella ja oireita voidaan hoitaa myös käyttämällä eri lääkevalmisteita samanaikaisesti. Lääkehoito kannattaa aloittaa hieman ennen siitepölykauden alkamista, ja jatkaa hoitoa koko oirekauden yli. Säännöllinen lääkkeiden käyttö vähentää oireita tehokkaimmin.
Itsehoitolääkkeet ovat pääsääntöisesti tarkoitettu aikuisille ja yli 6-vuotiaille lapsille. Pienten lasten lääkehoidosta on aina syytä keskustella lääkärin kanssa. Raskauden ja imetyksen aikaisesta allergialääkkeiden käytöstä tulisi neuvotella ensin lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.
Jos allergialääkityksen tarve on säännöllinen ja pitkään jatkuva tai oireet eivät pysy loitolla asianmukaisella lääkityksellä, on hyvä ottaa yhteyttä lääkäriin. Osasta reseptillä määrätyistä allergialääkkeistä on myös mahdollista saada Kelan korvaus.
Lääkehoidon lisäksi allergiaoireita voi vähentää kiinnittämällä huomiota esimerkiksi kotiympäristön puhtauteen ja pölyttömyyteen. Seuraavista vinkeistä saattaa olla apua allergiaoireiden lievittämisessä.
- älä kuivata pyykkiä äläkä tuuleta vuodevaatteita ulkoilmassa siitepölyaikana
- huolehdi viikkosiivouksesta ja vuodevaatteiden säännöllisestä puhdistamisesta
- pidä ikkunat suljettuina, jotta siitepöly ei pääse huoneiden sisään
- huuhtele siitepölyt pois hiuksista ennen nukkumaanmenoa
- pujolle allergisten kannattaa kitkeä pujokasvustot pois pihapiiristä mieluiten ennen sen kukintaa heinäkuun alkupuolella
Muistathan, että siitepölytilannetta voi seurata Turun yliopiston aerobiologisen yksikön sivuilla osoitteessa: http://aerobiologia.utu.fi/
Linkkejä:
- Allergiat (Terveyskirjasto.fi)


